
Antti Ravin - Laulu
Paavo Pekkonen - Kitara
Petri “Pietu” Hiltunen - Kitara
Aleksi Keränen - Basso
Alarik Valamo - Rummut
HISTORIA
2009
Kolmannen levyn äänitykset aloitetaan heti vuodenvaihteessa yhdessä Recovered EP:n tuottajan, Lauri Kosken kanssa. Alku vuosi vierähtääkin harvoilla keikoilla ja levyä tehdessä. Maaliskuussa valmistuneen levyn ensimmäinen radiosingle on nimeltään “The Price To Pay”. Itse levy “The Last Day Before The First” ilmestyy Suomessa 13.5.2009.
2008
Paavo pyytää vuoden alussa Antti Ravínia solistiksi kokeilemaan syksyn aikana syntyneitä uusia biisejä. Helmikuussa mukaan tulee Alarikin vanha tuttu kitaristi Pietu Hiltunen, jonka myötä uusi kokoonpano saa täyttymyksensä. Uutta tulemista valmistellaan koko kevät kaikessa hiljaisuudessa ja ensimmäiset Bloodpit-nimellä tehdyt keikat soitetaan heinäkuussa Latviassa. Virallinen ensiesiintyminen tapahtuu legendaarisessa Dog’s Homessa Tampereella, josta suunnataan suoraan studioon äänittämään pari uutta biisiä sekä muutama cover-kappale. Tuottajaksi pestataan bändin vanha tuttu Lauri Koski.
Recovered EP ilmestyy 1.10. jonka myötä Bloodpit aloittaa jälleen aktiivisen keikkailun. Sinkkubiisi For You To Be Safe päätyy musiikiksi Skeleton Crew -elokuvaan, jonka pohjalta kuvataan myös biisin video. Keikkojen lomassa bändi valmistelee materiaalia kolmatta levyään varten.

2007
Toisen levyn äänitykset alkavat heti vuodenvaihteen jälkeen. Tuottajaksi valitaan Janne Joutsenniemi. Uusi levytyssopimus Sony BMG:n kanssa. Ensimmäinen vierailu Hollantiin Eurosonic-tapahtuman merkeissä. Levyn ensimmäinen single Wise Men Don’t Cry saa ensisoittonsa radiossa helmikuun puolivälissä ja päätyy soittoon YleX:n lisäksi myös muille radiokanaville. Pitkä keikkatauko päättyy maaliskuun lopussa singlen ilmestyessä kauppoihin. Puolitoista vuotta debyyttialbumin jälkeen on toinen albumi Off The Hook on valmis julkaistavaksi 18.4.
Off The Hook saa loistavat arvostelut ja sen jälkeiseen kesään kuuluu festarikeikkojen lisäksi mm. Mötley Crüen lämmittelijän pesti Helsingin jäähallissa. Ulospäin tulevaisuus vaikuttaakin todella lupaavalta, mutta todellisuudessa bändin sisäinen tilanne on tulehtunut peruuttamattomasti. Kaikki huipentuu Karkkilan Sunset Beach Partyssa, jossa keikka päättyy kahden biisin jälkeen ja tämän jälkeen yhdessä jatkaminen on täysin mahdotonta.
Niinpä Bloodpitin koko toiminta päättyy kuin seinään ja kaikki tulevat keikat joudutaan perumaan, mukaan lukien syksyinen vajaan kuukauden mittainen Euroopan-kiertue. Loppuvuodesta Matthau ilmoittaa aloittaneensa soolouran ja jäljelle jäänyt kolmikko soittelee kellarissa keskenään.

2006
Valinta “Vuoden 2005 tulokkaaksi” mm. Suosikissa. Out To Find You on “Vuoden 2005 tuorein biisi” YleX:llä. Keväällä kiertue Suomessa ja sen perään keikka Los Angelesin The Roxy -klubilla Musexpo-tapahtumassa. Sopimukset mm. USA:han, Saksaan, Itävaltaan, Sveitsiin ja Australiaan. Platitude-video päätyy voimasoittoon musiikkikanavanalle USA:ssa ja löytää sitä kautta tiensä NHL 2007 -peliin. Sauna Päälle! EP nousee kesällä Suomen listaykköseksi. Syksyllä alkaa toisen levyn valmistelu ja samalla ensimmäinen kunnon keikkatauko koko bändin uran aikana. Marraskuussa ensimmäinen kiertue Saksassa sekä keikkoja Italiassa ja Venäjällä. Keikkoja kertyy yhdeksän kuukauden aikana vajaat 60.

2005
Levytyssopimus Beemvees/Playground Musicin kanssa kanssa. Äänitykset Jyrki Tuovisen johdolla Petrax-studiolla Hollolassa. Out To Find You -single julkaistaan 30.3. ja se nousee suoraan listaykköseksi. Toinen single Platitude jää niukasti listakakkoseksi Heinäkuussa ja biisin Hohto-elokuvaan perustuva video herättää runsaasti huomiota. Mental Circus -albumi julkaistaan 24.8. ja saavuttaa ensimmäisellä viikollaan albumilistan sijan #4. Levyjulkaisuja myös mm. Italiassa, Skandinaviassa ja Venäjällä. Ensimmäinen ulkomaankeikka Italiassa, jossa toista kitaraa soittaa Toni Ahonen Matthaun poltettua tapaturmaisesti kätensä juuri ennen lähtöä. Mental Circuksen kolmas single Bad-Ass Blues julkaistaan marraskuun lopussa ja nousee YleX:n Himotuimmat-listan kärkeen. Keikkoja kertyy koko vuoden aikana yhteensä yli 70 ja mm. 10 kuukautta jatkuvaa radiosoittoa YleX:llä. Vuosi huipentuu loppuunmyydylle Tavastialle Helldone-festivaalille.

2004
Heti alkuvuodesta omakustanteena julkaistu Platitude-EP kasvattaa rajusti suosiota ja johtaa ensimmäisiin loppuunmyytyihin keikkoihin. Keikkoja alkaa olla ympäri Suomea ja vuoden aikana tehdään mm. lyhyt Lapin kiertue yhdessä Oikosulku-yhtyeen kanssa. Valinta “Vuoden signaamattomaksi bändiksi” Noise.fi-nettisaitilla. Kaikki omakustanteet myydään loppuun. Ei sijoitusta Global Battle of Bands -kilpailun Suomen finaalissa. 34 keikkaa.

2003
Omakustanne-EP You Name It julkaistaan vain pari kuukautta uuden miehityksen muotoutumisen jälkeen. Äänityksistä vastaa Jarkko Heinonen, joka jää mukaan live-miksaajaksi ja pesti jatkuu edelleen. Kiinnitys levy-yhtiö Grotesque Recordsille, joka kuitenkin kaatuu melkein heti. Bändin ensimmäinen tv-esiintymiset tapahtuvat MTV3:n ja Tampere-TV:n yö-chateissä. Syksyllä Wallirocks-kiertue ja vuoden kokonaissaldo on 28 keikkaa.

2002
Voitto Satamarock-kilpailussa, juontaja Peltsi uhosi etukäteen radiossa, ettei tule lausumaan tämänkään bändin nimeä enää koskaan. Basistiksi Christuksen tilalle Paspartou Hagen, joka kuitenkin jättää bändin syksyllä samaan aikaan kuin Arnold. Uuden rytmiryhmän etsiminen päättyy parissa viikossa, kun Alarik Valamo löytyy tamperelaisesta soittojuottolasta ja Aleksi Keränen yhteisten tuttujen kautta. Ensimmäinen keikka tällä kokonpanolla Tampereen Galleriassa 30.11.

2001
Voitot Tampere-Ilmiö ja Rockperry -bändikilpailuissa ja niiden myötä ensimmäiset festarikeikat. Loppukesästä paluu studioon Valkeakoskelle, jossa syntyy toinen demo, NO 2. Bändille alkaa kertyä faneja.
2000
Ensimmäinen demo äänitetään Valkeakoskella Pirkka Rännälin ohjauksessa ja Bloodpit saa ensisoittonsa radiossa, kun Radiomafia soittaa demo-osuudessaan kappaleen Autumn. Basistiksi vaihtuu Matthaun isoveli Christus.
1999
Soittajia etsitään lehti-ilmoituksella, johon vastaa basisti Janne Kolehmainen. Ensimmäinen Bloodpit-keikka Tampereen Vuoltsulla 26.11., rummuissa Mato Romppanen. Tämän jälkeen Arnold T. Kumputiestä tulee bändin ensimmäinen vakituinen rumpali.
1998
Paavo näkee unen, jossa John Lennon käskee perustaa bändin nimeltä Bloodpit (tai jonkun sen tapaisen, Paavo ei muistanut tarkasti). Soittohommat aloitetaan uudestaan.
1997
Homma ei toimi, soittajiakin puuttuu. Turmio laitetaan telakalle.
1996
Turmioon ei löydy soittajia - Matthau ja Paavo yrittävät silti jatkaa kahdestaan.
1995
Ensimmäinen yhteinen keikka Bar Nellimissä, Naimasaaressa. Bändin nimeksi vaihtuu Turmio ja kotiäänitykset aloitetaan.
1994
Matthau ja Paavo (n. 12-v) alkavat soittaa yhdessä, bändin nimi on RIP.

